Tyrosiinikinaasin estäjien haittavaikutukset jaetaan hematologisiin eli veren soluarvojen muutoksiin ja ei-hematologisiin, joihin kuuluvat muut verikoemuutokset sekä muiden elinjärjestelmien oireet.

Verenkuvamuutokset

Hoitamattomassa tilanteessa merkittävä osa verisolutuotannosta on peräisin Ph-kromosomipositiivisista kantasoluista. Kun lääkitys hävittää kehittyneen Ph-positiivisen solukon melko nopeasti, voi käydä niin, että toipuva terve solutuotanto ei palaudu riittävän nopeasti korvaamaan syntyvää vajetta. Seurauksena on normaalialueen alapuolelle laskevat leukosyytti-, neutrofiili-, hemoglobiini- ja verihiutalearvot. Haitta on yleensä vähäinen ja menee ohi, kun terveen solukon määrä palaa normaaliksi. Arvot ovat yleensä matalimmillaan, kun hoidon alusta on kulunut kahdesta kolmeen kuukautta. Ensimmäisenä hoitona käytettäessä merkittävän laskun neutrofiilitasossa kokee hoidon alkuvaiheessa noin 10–25 prosenttia potilaista. Hoidon pysyvä keskeytyminen on harvinaista.

Sivuvaikutuksena vaikea anemia kehittyy noin viidelle prosentille imatinibia tai nilotinibia käyttävistä ja 15 prosentille dasatinibia käyttävistä potilaista. Vaikeaksi anemia katsotaan vasta kun Hb-tason on alle 80 g/l. Verihiutalearvot huonontuvat merkittävästi 8–12 prosentilla potilaista.
Myöhempinä hoitoina käytettäessä ja taudin edenneissä vaiheissa verenkuvamuutokset ovat selvästi yleisempiä kaikilla lääkkeillä.

Matalaa hemoglobiinitasoa voidaan joutua hoitamaan punasolusiirroilla. Tämä on yleensä tarpeen vain taudin toteamisvaiheessa ja hoidon alkukuukausina. Tyrosiinikinaasin estäjähoidolla on myös pitkäaikaiskäytössä vaikutusta normaaliin solutuotantoon. Hemoglobiinitaso jää usein alemmaksi kuin se oli ennen sairastumista. Jos anemia ilmaantuu myöhemmin hoidon aikana, pitää sulkea pois myös muut anemian syyt ja esimerkiksi korvata mahdollinen raudanpuute. Oireista anemiaa on harvoilla, sillä elimistö tottuu melko pian lievästi laskeneeseen tasoon. Joillain potilailla anemiaa voidaan helpottaa käyttämällä punasolutuotantoa kiihdyttävää erytropoietiinihormonia pistoksina.

Jos verihiutaleiden määrä laskee voimakkaasti, voidaan tarvita verihiutalesiirtoja. Niin merkittävä lasku on kuitenkin hyvin harvinainen.

Matala neutrofiilitaso voi lisätä riskiä erilaisille tulehdustaudeille. Tyrosiinikinaasin estäjähoitoa käyttävillä ei kuitenkaan esiinny merkittävästi vakavia bakteeritulehduksia, jotka ovat perinteisiin solunsalpaajahoitoihin liittyvä yleinen ongelma. Neutrofiilitasoa voidaan tarvittaessa korjata valkosolutuotantoa tehostavilla kasvutekijäpistoksilla.

Tyrosiinikinaasin estäjähoidon tavoitteena on Ph-positiivisen solukon hävittäminen, joten alkuvaiheen veriarvomuutokset ovat odotettu ilmiö. Aiemmin lääkitystä tauotettiin hyvinkin herkästi alentuneiden arvojen takia, mutta nykyisin sen katsotaan heikentävän alkuvaiheen hoitotulosta. Nyt pyritäänkin välttämään pitkiä katkoksia hoidossa ja tarvittaessa käyttämään edellä kuvattuja tukihoitoja. Annosten muutokset ovat joskus tarpeen hoidon jatkamiseksi.

Ei-hematologiset haittavaikutukset ja sivuoireet

Potilaista valtaosalla esiintyy ei-hematologisia haittavaikutuksia. Lista tyypillisistä ongelmista on pitkä. Kaikkia ei kukaan koe, mutta ilman mitään ongelmia harva selviää. Pahoinvointi, lihaskrampit ja -kivut, nivelkivut, ihottumat, ihon kuivuus, heikotus, päänsärky, vatsakivut, ripuli, oksentelu ja maksa-arvojen nousu ovat kaikilla tyrosiinikinaasin estäjillä esiintyviä sivuoireita.

Väsymys ja yleinen voimattomuus voivat liittyä lääkkeen käyttöön ilman anemiaakin. Ylimääräistä nesteen kertymistä eli nesteretentiota esiintyy erityisesti imatinibia käyttävien potilaiden silmien ympärillä ja alaraajoissa. Dasatinibia käyttävien keuhko- ja sydänpusseissa on esiintynyt nesteen kertymistä, mikä on syytä huomioida seurannassa.
Silmien oireilua, esimerkiksi kuivuutta ja näkökyvyn ajoittaisia muutoksia esiintyy myös usein. Vakavat silmäongelmat ovat harvinaisia.

Koe-eläintutkimuksissa tehdyt havainnot nostivat pari vuotta sitten esille tyrosiinikinaasin estäjien mahdolliset sydänvaikutukset. Kliinisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan ole havaittu sydänsairastuvuuden lisääntymistä. Myös sydämen sähköjärjestelmään kohdistuvat mahdolliset sivuvaikutukset on otettu hyvin vakavasti. Tehtyjen tutkimusten perusteella on kuitenkin käynyt ilmi, että sydänongelmia ei näytä aiheutuvan henkilöille, joilla ei ole aiempaa sydänsairautta ja jonka sydänfilmissä ei lääkityksen aloittamisen jälkeen tapahdu merkittäviä muutoksia.

Potilaita, joiden sydämen pumppausteho on alentunut tai joilla on poikkeavuutta sydämen johtumisajoissa, on syytä seurata tarkemmilla sydäntutkimuksilla. Sydänfilmissä näkyvä johtumisajan pidentyminen lääkityksen aikana voi olla este lääkkeen käytölle. Sydänfilmi tulisikin tutkia ennen lääkityksen aloitusta ja noin 2-4 viikkoa aloituksen jälkeen.

Haittavaikutusten hoidosta valtaosa on oireiden lievittämistä. Särkylääkkeet auttavat lihas- ja nivelkivuissa. Diagnoosivaiheessa suositellaan yleensä särkylääkkeeksi parasetamolipohjaisia lääkkeitä, mutta tyrosiinikinaasin estäjien käytön aikana pyritään maksan kautta metaboloituvan parasetamolin jatkuvaa käyttöä välttämään.

Lihaskramppeja ehkäistään kalkki- ja magnesiumlääkkeillä sekä riittävällä nesteen nauttimisella. Pahoinvointi- ja ripulilääkityksiä voidaan tarvita. Ihon kuivuminen vaatii säännöllistä rasvausta. Turvotuksissa voidaan tarvita nesteenpoistolääkitystä. Lisälääkityksillä pyritään varmistamaan hoitolääkkeen säännöllinen käyttö.

Sivuoireet lääkityksestä ovat hyvin yleisiä, ja niitä esiintyy käytännössä kaikilla jossakin hoidon vaiheessa. Sivuvaikutukset eivät ole tae tehosta hoidettavaa sairautta vastaan, vaan hoito voi parhaimmillaan olla hyvin tehokasta ilman merkittäviä sivuvaikutuksia. Hankalien sivuoireiden takia voidaan pohtia siirtymistä toisen lääkkeen käyttöön.

Hedelmällisyys

Hedelmällisessä iässä olevien naisten toiveet raskaudesta ja lapsen saannista ovat luonnollisia, kun huomioidaan sairauden hyvä ennuste nykyisillä lääkkeillä. Lääkkeiden valmistajat varoittavat kuitenkin naisia tulemasta raskaaksi lääkehoidon aikana. Eläinkokeissa on todettu jälkeläisten epämuodostumariskin lisääntymistä.
Laajimmassa julkaistussa selvityksessä imatinibihoidon aikana alkaneista raskauksista on mukana 180 raskautta, joissa sikiö altistui imatinibille. Raskauden lopputulos on tiedossa 125 tapauksessa. Raskauksista syntyi 63 tervettä lasta. Spontaaneja abortteja oli 18, ja abortteja tehtiin 35 tapauksessa, kolmessa oli edeltävästi todettu vaikea kehityshäiriö. Kaikkiaan 12 sikiöllä todettiin kehityshäiriö. Luku sinällään ei eroa yleisestä kehityshäiriöiden esiintymisestä, mutta tiettyjen vakavien hermoston, sydämen ja suoliston kehityshäiriöiden määrä ylitti väestön keskiarvon huomattavasti. Tästä syystä on selvää, että sikiötä ei tule altistaa äidin lääkkeenkäytölle.

On loogista odottaa, kunnes KML on hoidolla saatu vakaaseen tilanteeseen ennen raskauden yrittämistä. Lääkitys voidaan harkitusti tarkassa seurannassa tauottaa kokonaan tai käyttää korvaavana lääkityksenä interferonia. Raskausaikainen KML:n hoito on yksilöllistä ja siihen on syytä varautua ennakolta.

Imatinibi ei aiheuta perimään muutoksia, joten lääkettä käyttävät miehet saavat hedelmöittää myös lääkityksen aikana. Lääkkeenkäyttö voi vähentää siittiöiden määrää ja heikentää niiden laatua, joten hedelmöittämiskyky voi olla alentunut. Ennen imatinibin aloitusta voidaan siemennestettä pakastaa varmuuden vuoksi. Nilotinibin ja dasatinibin käytön aikaisista raskauksista on hyvin vähän tietoa, mutta ongelmia ei odoteta olevan vähemmän kuin imatinibia käytettäessä, ja myös miesten tulee käyttää ehkäisyä.