Vastetta annetulle lääkehoidolle seurataan säännöllisten veri- ja luuydinnäytteiden avulla. Näin voidaan varmistaa, että lääkitykselle on saatu toivottu vaste sekä seurata, ettei lääkehoidosta aiheudu haittavaikutuksia muille elimille.

Verikokeet

Kun lääkitys on käynnistynyt, veren soluarvoja seurataan aluksi yleensä yhden–kahden viikon välein. Veren valkosolumäärä normaalistuu yleensä muutaman viikon kuluessa. KML on kantasolusairaus, ja sen takia myös osa punasolu- ja verihiutaletuotannosta voi olla tautiperäistä. Lääkehoito vaikuttaa tällöin luonnollisesti myös näihin soluryhmiin.

Terveen solutuotannon toipuminen korvaa lääkityksellä hävitetyt solut. Kun hoitoa on annettu yhdestä kahteen kuukautta, voi soluarvoissa kuitenkin esiintyä kuoppavaihe. Se yleensä ohittuu kolmen kuukauden kohdalla, kun luuydintuotanto on normalisoitunut. Kolmen kuukauden hoidon jälkeen riittää veriarvojen seuranta yleensä kuukauden välein.

Verisoluarvojen lisäksi verikokeilla seurataan maksan ja munuaisten toimintaa sekä suolatasapainoarvoja lääkehoidon aikana.
Lääkehoidon tehoa voidaan myös seurata verikokeella. Verestä tehtävä tarkka hoitovasteen mittari on BCR-ABL -fuusiogeenin kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Se tehdään erityisellä PCR- tutkimuksella, josta yleisesti käytetään vain nimeä veren PCR. Tulos ilmoitetaan taudin määrän alenemisena lähtötilanteeseen verrattuna. Lähtötilanteena voidaan käyttää joko potilaan diagnoosivaiheen näytettä tai kansainvälistä keskiarvonäytettä.

Tähän asti tulos on ilmoitettu logaritmisella asteikolla, esimerkiksi tulos -2.0 log tai alenema 2.0 log tarkoittaa käytännössä taudin määrän vähenemistä noin sadasosaan alkuperäisestä diagnoosivaiheen tilanteesta. Jatkossa tulos pyritään ilmoittamaan niin sanotulla IS eli International Scale -asteikolla. Silloin taudin määrä ilmoitetaan prosentteina. 2.0 log alenema tarkoittaa IS-asteikolla tulosta 1,0%. IS-asteikon avulla pystytään paremmin vertailemaan eri laboratoriossa saatuja tuloksia. Laboratorioille on mahdollista määrittää teknisistä syistä johtuvia eroja tasoittava korjauskerroin. Veren PCR-tutkimuksella jäännöstaudin määrää seurataan yleensä noin kolmen kuukauden välein. Kun hoitovaste on toistuvasti tavoitteen mukaisella tasolla, voidaan siirtyä kuuden kuukauden välein tapahtuvaan määritykseen.

Luuydinnäytteet

Luuydintutkimuksia otetaan yleensä, kun hoidon aloittamisesta on kulunut kolme, kuusi, kaksitoista ja kahdeksantoista kuukautta. Luuytimen normaalin solukuvan eli mikroskooppitarkastelun lisäksi luuydinnäytteistä tehdään myös kromosomitutkimus. Näin voidaan verrata sairaiden Philadelphia-kromosomipositiivisten solujen määrää taudin toteamisvaiheen tilanteeseen ja arvioida hoidon tehoa. Tämä tutkimus perustuu kuitenkin yleensä vain 20 solun tutkimiseen, jolloin leukemiasolujen määrästä saadaan melko epätarkka kuva. Alkuvaiheessa hoitoa tämä menetelmä on hoitosuositusten vastearvioiden perusta.

FISH- tutkimuksella tutkitaan seurantavaiheessa yleensä tuhat solua, jolloin tautisolujen määrästä saa G-raitatutkimusta tarkemman kuvan. Yleensä yhden–kahden vuoden kuluttua hoidon alusta on saavutettu hyvä ja tasainen hoitovaste. Mikäli tilannetta voidaan seurata veren PCR-tutkimuksella, ei luuydinnäytettä ole välttämätöntä tutkia. Luuydintutkimus on tarpeen, jos veren soluarvoissa tapahtuu hoidon kestäessä selittämätöntä huonontumista, tai verestä mitattava hoitotulos merkittävästi huononee. Vuosittainen luuydinnäyte on edelleen yleinen osa seurantaa.