Leena Vilkka: Viimeinen vuosi
Biofilos 2007. 120 s.

Leena Vilkka kuvaa kirjassa Viimeinen vuosi esikoistyttärensä Teklan viimeistä vuotta. Kirja alkaa siitä kun Teklalla 5-vuotiaana todetaan aivorungon syöpä ja päättyy siihen, kun Tekla kuolee.

Päiväkirjamaisissa teksteissä kuvataan perheen arkea kuolemansairaan lapsen kanssa, leikkejä, tutkimuksia, riitoja. Arki jatkuu sairaudesta huolimatta. Elämä on täynnä tavallisiakin iloja ja murheita. Kolmilapsisessa perheessä sairastetaan flunssia ja vatsatauteja ja iloitaan uudesta lemmikkikoirasta.

Epätoivo täyttää äidin tämän tästä: miten tämä pieni, ihana lapsi voi olla kuolemassa. Myös oma epätäydellisyys vaivaa. On mahdotonta olla koko ajan sovussa puolison kanssa, vaikka haluaisi tarjota lapselle seesteisiä päiviä.

Lääkärit eivät missään vaiheessa usko Teklan paranevan, mutta äiti ei voi lakata toivomasta. Teklan, esikoisen, syntymä oli hänelle mullistava kokemus. On vaikea uskoa, ettei lasta voi pelastaa.

Leena Vilkka: Suruvuosi
Biofilos 2008. 123 s.

Suruvuosi käsittelee ensimmäistä vuotta Teklan kuoleman jälkeen. ”Teklan kuoleman jälkeen maailmasta tuli lattea paikka elää.” 

Äiti vajoaa masennukseen. Kaksi lasta vaatii huolenpitoa, mutta kärsivällisyys ja keskittymiskyky ovat koetuksella. Surusta selviytyminen on kokopäivätyötä. Vilkka pohtii uudestaan ja uudestaan Teklan elämää, sairastumisen syitä. Myös oma elämä ja omat valinnat asettuvat uuteen valoon.

Suruvuosi on raskas. Hohto elämästä on hävinnyt. Onneksi on toivo siitä, että vähitellen helpottaa. Kirja päättyy varovaiseen optimismiin: ”Lapsensa menettäneet äidit sanovat, että ensimmäinen vuosi on vaikein. Toisenakin vuonna tuska tulee yhtä tuoreena ja raastavaa mutta jo harvemmin. Vaikeita päiviä on vähemmän toisena vuonna lapsen kuolemasta, niin on uskottava.”

Takaisin