|
Jodi Picoult: Sisareni puolesta
Karisto 2009, 480 s.
-
leukemia (APL)
Sisareni puolesta kertoo perheen ongelmista, kun yksi lapsista sairastaa pitkään vakavasti. Kate sairastuu leukemiaan kolmevuotiaana. Kenenkään perheenjäsenen kudostyyppi ei ole oikea, mutta vanhemmat hankkivat vielä yhden lapsen, jonka sopivuus luovuttajaksi varmistetaan ennen kuin alkio istutetaan kohtuun. Tarkoitus on ottaa istukkaverestä kantasoluja isonsiskon pelastamiseksi. Kate ei kuitenkaan parane vaan pikkusisko Annaa tarvitaan toistuvasti Katen pelastamiseksi. Anna alkaa tuntea itsensä siskonsa kudospankiksi. Hän nostaa oikeusjutun vanhempiaan vastaan saadakseen itsemääräämisoikeuden omaan ruumiiseensa. Pitkään jatkuva vakava sairastelu perheessä saa aikaan vaikeuksia muillekin perheenjäsenille – veli Jesse häiriköi, vanhemmilla on ristiriitoja. Romaani käsittelee teemaa hieman viihteellisestä näkökulmasta, mutta onnistuu myös herättämään eettisiä pohdintoja.
Takaisin
|
|