Siirry suoraan sisältöön

Uudet virtsarakkosyöpävideot ovat ilmestyneet

Virtsarakkonauhat

Toukokuussa olemme viettäneet virtsarakon syövän tietoisuuskuukautta. Rakkosyöpä on miesten neljänneksi yleisin syöpätauti. Virtsarakon syöpää todetaan Suomessa noin 1500 tapausta vuodessa, ja kasvaimista 75 prosenttia todetaan miehillä.

”Virtsarakon syövän yleisin oire on hematuria eli verivirtsaisuus. Verta ei aina näe virtsasta silmällä eikä verta tule välttämättä joka virtsaamiskerralla. Verivirtaisuus voi johtua monesta muustakin tekijästä kuin syövästä, ja vain joka viidennellä potilaalla verivirtsaisuuden aiheuttaja on rakkosyöpä”, kertoo Riikka Järvinen, urologian erikoislääkäri HUSista.

Muita virtsarakkosyövän oireita voivat olla tiheävirtsaisuus, virtsan kirvely ja kipu virtsatessa. Joskus myös kylkikipu voi olla yksi rakkosyövän oireista, jos kasvain tukkii virtsan pääsyn munuaisista virtsarakkoon. Osa potilaista voivat olla myös täysin oireettomia tai hyvin vähäoireisia.

Suuri riskitekijä virtsarakkosyöpään sairastumiselle on tupakointi. Myös jotkut teollisuuskemikaalit, kuten metallit, maalit, kumi ja polttoaineet, altistavat rakkosyövälle. Esimerkiksi sädehoito saattaa joskus aiheuttaa virtsarakon syöpää. Virtsarakon kasvain on usein diagnoosihetkellä pinnallinen ja voidaan hoitaa hyvin.

”Jos potilaalle ilmaantuu verivirtsaisuutta tai muita mahdollisia virtsarakonsyövän oireita, on tärkeää hakeutua terveydenhuollon piiriin, jossa syytä aletaan selvittää yleensä ensimmäiseksi virtsakokeella”, sanoo Riikka Järvinen.

Tietoa rakkosyövästä ja sen vaikutuksesta elämään saa Suomen Syöpäpotilaat ry:n potilasoppaasta sekä toukokuun aikana julkaistavista videoista, joiden takana ovat Suomen Syöpäpotilaat ry sekä Merck-Pfizer-allianssi.

 

Lähteet:

Virtsarakon syöpä – Potilaan opas, Suomen Syöpäpotilaat ry, 2021.

Virtsarakon syöpä, Lääkärikirja Duodecim 21.12.2021. Luettu 10.5.2022.

Mishriki, S.F., Grimsley, S.J.S. and Nabi, G. Incidence of Recurrent Frank Hematuria and Urological Cancers: Prospective 6.9 Years of Followup. J.Urol. 182(4): 1294-1298, 2009.