Siirry suoraan sisältöön

Uudistunut asiakasmaksulaki astuu voimaan heinäkuussa

Euroseteleitä pitelevät kädet

Uusi asiakasmaksulaki tulee pienentämään lähes miljoonan kansalaisen terveydenhuollon asiakasmaksuja.

Uusi asiakasmaksulaki kohtuullistaa maksuja maksukaton laajenemisen avulla ja laajentaa palveluiden maksuttomuutta. Uusia maksuttomia palveluita ovat esimerkiksi alle 18-vuotiaiden poliklinikkakäynnit ja hoitajavastaanotot perusterveydenhuollossa. Laki tulee voimaan 1.7.2021.

Terveydenhuollon maksukattoon mahtuu uuden lain myötä enemmän palveluita. Maksukaton piiriin tulevat suun terveydenhuollosta, terapiasta, tilapäisestä kotisairaan- ja sairaalahoidosta ja tietyistä etäpalveluista perittävät maksut. Lisäksi asiakasmaksut, joihin on myönnetty toimeentulotukea, tulevat kerryttämään maksukattoa.

Maksukatto pysyy 683 eurossa. Asiakkaan on tuttuun tapaan säilytettävä kaikki maksukuittinsa, seurattava maksukaton täyttymistä sekä haettava vapaakorttia, kun omavastuu täyttyy. Alle 18-vuotiaat kerryttävät huoltajansa kattoa. Maksukaton uudistukset tulevat voimaan vuonna 2022, koska maksukaton kertyminen alkaa aina vuoden alusta.

Kolme kattoa

Maksukattoja on Suomessa kolme. Terveydenhuollon maksukaton lisäksi on olemassa lääkekatto ja matkakatto. Lääkekaton vuosiomavastuu on 579,78 euroa. Tämän ylittänyt maksaa loppuvuoden ajan jokaisesta korvattavasta valmisteesta omavastuun, joka on 2,50 euroa. Apteekkien pitäisi seurata lääkekattoa. Jos näin ei ole, lisäkorvausta on haettava jälkikäteen Kelasta.

Matkakaton vuosiomavastuu on 300 euroa, jonka jälkeen kuljetus on sen käyttäjälle maksutonta. Yhdensuuntaisesta matkasta tarvitsee maksaa 25 euroa. Jos matka on kalliimpi, Kela hoitaa loput. Kuitit kuljetuksista on säilytettävä Kelaa varten. Matkakatto huomioi myös oman auton ja julkisen liikenteen käytön. Oman auton käytöstä korvataan 0,20 euroa kilometriltä, kun kustannukset ylittävät 25 euron omavastuun. Kun vuosiomavastuu on täyttynyt, Kela lähettää asiakkaalle vuosiomavastuukortin Kelan korvaamia taksi- ja ambulanssimatkoja varten.

Lisää asiakasmaksulain uudistuksesta Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta.

 

Lähteet: Finnilco -jäsenlehti 1/2021, Sosiaali- ja terveysministeriö, Kela

Kuva: Christian Dubovan / Unsplash