Terveisiä työelämästä: Syöpään sairastuneen ei tarvitse pelätä työelämään palaamista

Helena Juutinen

Helena Juutinen

Työssäni rintasyöpäpotilaiden koordinoivana hoitajana Docrates Syöpäsairaalassa olen huomannut, että potilaat kaipaavat arkirutiineihin mahdollisimman nopeasti hoitojen jälkeen: monet kokevat, että sairaudesta toipumisessa auttaa, kun käy töissä eikä jää kotiin sairastamaan. Työ voidaan kokea jopa terapeuttisena.

Lähtökohtaisesti työhön palaaminen sairauden jälkeen onkin hyvä asia, ja tähän mekin kannustamme. Syöpään sairastuneen ei tarvitse pelätä normaalia elämää tai eristäytyä omaan kotiin. Etenkään rintasyöpäpotilaille ei oikeastaan ole olemassa mitään yleisiä kieltoja tai esteitä työnteolle, jos on muuten perusterve.

Mistä sitten tietää miten pian töihin voi palata tai miten paljon töitä voi tehdä sairauden jälkeen? Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, vaan jokainen tietää tämän parhaiten seuraamalla omaa kroppaa ja omia tuntemuksia. Ei ole lainkaan epätavallista, että syöpään sairastunut huomaa arkeen palattuaan, että vaikka parantuminen on muuten ollut hyvää, ei kroppa välttämättä jaksa kaikkea niin kuin ennen. Tämä pätee etenkin liikkumiseen. Jos esimerkiksi ennen jaksoit kävellä 10 km, niin hoitojen jälkeen se ei välttämättä ihan heti luonnistu samalla tavalla. Ennen kaikkea on tärkeää olla itselleen armollinen ja antaa keholleen aikaa toipua.

Sairaslomallekaan jääminen ei yleensä ole ongelma, vaan järjestelykysymys. Sairaslomaa kyllä saa aina kun sitä tarvitsee. Kokemukseni on, että tavallisesti sairaslomaa otetaan hoitopolun rankimman osuuden, eli sytostaattihoitojen, päättymiseen asti, jonka jälkeen palataankin jo töihin. Tämä kuitenkin vaihtelee hieman ihmisen ja hoitokokonaisuuden mukaan, mutta aina voi ja kannattaa kokeilla voisiko työskentely olla omalla kohdalla hyvä vaihtoehto. Jos tuntuu että ei jaksa, niin tilannetta voidaan aina miettiä uudestaan.

Syöpään sairastuneen työssä jaksamisen edistämiselle ei ole olemassa mitään erityisiä ohjeita, mutta kuten muutoinkin, riittävän unen, terveellisen ravinnon sekä säännöllisen liikunnan ja mieluisten harrastusten läsnäolo arjessa on suositeltavaa. Lisäksi tukipalveluista kuten fysioterapiasta, lymfaterapiasta ja psykoterapiasta voi olla lisähyötyä työkyvyn edistämisessä. Leikkauksen jälkeistä käsien liikuntarajoitteisuutta voidaan esimerkiksi helpottaa fysio- ja lymfaterapialla ja henkistä kuormaa lievittää psykoterapialla.

Etenkin yksityisellä puolella hoitohenkilökunta pystyy tarvittaessa auttamaan oman työkyvyn arvioimisessa. Kokenut hoitaja osaa kuunnella ja arvioida muun muassa sen, piileekö heikon jaksamisen takana mahdollisesti isompi henkinen solmu. Tärkeää olisi, että potilas saisi hoitoa kokonaisvaltaisesti niin, että fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös psyyke ja henkinen jaksaminen otetaan huomioon.

On myös hyvä muistaa, että vaikka työkavereilta voi saada tärkeää tukea työssä jaksamiseen, voi asialla olla myös nurja puoli. Muiden liiallista empatiaa ei tarvitse eikä kannata ottaa omaksi taakakseen. Siksi työpaikalla kannattaa ottaa työkavereiden kesken avoimesti esille, että kaikki on kunnossa ja elämä jatkuu.

Kuva: ©Docrates Syöpäsairaala