Siirry suoraan sisältöön
vaalea perhonen keltaisen kukan päällä

Gynekologisten syöpien teemakuukausi: Minun tarinani, osa 4

Anna

Anna

Olin juuri täyttänyt 49 vuotta ja istuin juttelemassa gynekologini kanssa. Kerroin tulleeni normaalille vuosikäynnille, mutta mainitsin myös runsastuneesta vetisestä vuodosta ja verenvuodosta yhdynnän jälkeen. Lääkäri tutki minut ultraäänellä, tarkasteli emättimen limakalvot ja totesi kaiken olevan kunnossa.

Käsin tehtävä sisätutkimus jäi jostain syystä tekemättä. Olin liian arka sanoakseni, että olin mielestäni tuntenut emättimessäni olevan jotakin ylimääräistä. Mainitsin kyllä tehneeni itselleni emättimen syöpä -diagnoosin, mutta lääkäri tyrmäsi sen: olin siihen aivan liian nuori ja sehän on niin harvinainenkin.

Kaksi kuukautta myöhemmin menin uudestaan vastaanotolle, kun vetinen vuoto oli jo tolkuttoman runsasta ja alkoi jo vähän verestääkin. Tuolloin sain lähetteen tutkimuksiin, joissa minulta löytyi harvinaisen emättimen syövän harvinainen alatyyppi.

Alku oli shokki, koska valtaosa emättimen syövistä on jonkin muun syövän etäpesäkkeitä. Onneksi tämä epäily osoittautui kohdallani vääräksi eikä muita kasvaimia löytynyt. Minua hoidettiin kemosädehoidolla eli sain samanaikaisesti sekä sädehoitoa että sytostaatteja. Lisäksi sain sisäistä sädehoitoa suoraan kasvaimeen.

Kolmen kuukauden kuluttua hoitojen päättymisestä mitään syöpään viittaavaa ei löytynyt, mutta kuuden kuukauden kontrollissa taudin havaittiin jo uusiutuneen. Nyt sitä ryhdyttiin nujertamaan sytostaattihoidoilla, jotka ovat edelleen käynnissä.

Syöpäni on niin harvinainen, että lääkäreidenkin vähäinen kokemus sen hoidosta mietityttää. Syövästä huolimatta yritän kuitenkin elää mahdollisimman normaalia elämää. Hoitojen sivuvaikutukset tekevät välillä olosta hankalan ja pelkojen hallintaa joudun koko ajan opettelemaan.

Kemosädehoidon aikana olin pitkällä sairauslomalla, mutta sytostaattihoitojen aikana olen ollut poissa töistä vain lyhyitä jaksoja kerrallaan. Työni ei ole fyysisesti raskasta ja tukee henkistä jaksamista pitämällä ajatukset poissa syövästä. Olen myös aloittanut uuden harrastuksen.

Eniten suren sitä huolta, joka tästä sairaudesta perheeni nuorille aikuisille, miehelleni ja isälleni aiheutuu. Läheisteni ja vertaisryhmän tuella yritän pysyä positiivisena ja luottaa paranemiseen.

 

Kuva: Nina Paloheimo