Gynekologisten syöpien teemakuukausi: Minun tarinani, osa 8

Tarja

Tarja

Että pääsemme tämän hetkiseen tilanteeseen, kerron ensin taustojani. Sain ensimmäisen tyttäreni vuonna 1995, 18-vuotiaana. Toinen tytär syntyi vuonna 2000. Näiden raskauksien välissä todettiin hyvänlaatuisia, mutta kovin kivuliaita kystia.

Vuonna 2002 plussasin raskaustestin ja epäilin raskauden jo olevan pitemmällä kuin mitä kierron mukaan, kun vatsa kasvoi yllättävän äkkiä. Raskausviikkoja taisi olla kahdeksan, kun alkoi tiputteluvuoto ja pieniä kipuja. Iisalmen päivystyksen kautta jouduin KYSiin, jossa lääkäri sanoi minulla olevan kohdunulkopuolinen raskaus ja leikkaus edessä.

Aamulla odottelin leikkausta, mutta osastolla kaksi lääkäriä ultrasivat ja sanoivat, että raskaus on normaali myös hCG-arvon mukaan. Viikon ajan kävin joka päivä testeissä ja hormonitaso nousi normaalisti. Tosin viikon päästä jo pyörtyilin ja kärsin kovista, ummetukseen viittaavista kivuista.

Seurantakäynnin yhteydessä jouduinkin leikkaukseen. Löydöksenä kohdunulkopuolinen monirypäleraskaus, joka on syövän esiastetta.
Saatesanoina, etten voi enää tulla raskaaksi.

Vuonna 2006 tehtiin varjoainekuvaus jossa nähtiin, että ainut munanjohdin on arpeutunut tukkoon. Yllätys olikin suuri, kun vuonna 2008 tulin normaalisti raskaaksi. Munasolu oli tehnyt oman kanavan ja tämä kanava toimi kaksi kertaa, koska sain neljännen tyttären vuonna 2010.

Ihmeitä siis tapahtuu.

2012 kärsin taas kivuliaista kystista ja kuukautisten kierto ei palautunut viimeisen raskauden ja imetyksen jälkeen. Lääkäri sanoi, että jos kuukautiset on poissa yli kuusi kuukautta, on syytä tarkistaa tarkemmin. Kävinkin neuvolalääkärillä ja kerroin myös kovista kivuista, muttei edes ultrannut.

Maaliskuussa 2013 sitten räjähti. Olin rekalla Etelä-Suomessa ja vuorokausilevon jälkeen aamulla herätessäni yskäisin ja tunsin kuinka jokin muljahti alavatsalla. Kivut olivat järkyttävät. Ajoin rekan vielä purkupaikalle ja lähdin aukaisemaan ovia, kun tuuperruin hankeen. Hetken olin tajuttomana, ja sain soitettua apua.

Sairaalassa ultrasivat ja oikein mitään ei näkynyt. Koska oli perjantai, ottivat osastolle, suunnitelmissa seurata viikonlopun yli.

Henkeni pelasti päivystävä kirurgi, joka päätti leikata minut illalla yhdeksän jälkeen. Aamulla tuli pahoittelemaan, että taisi olla liian myöhäistä ja ennustetta ei ole. Verenpaineet olivat todella matalat. Löydös oli puolen kilon kasvain, joka oli kietoutunut munasarjan ympärille ja osaksi piilotteli vatsaontelon puolella. Kun yskäisin, repi kasvain munasarjan sekä itsensä rikki.

Selvisin taistellen.

Viisi viikkoa leikkauksen ja hävyksissä olleen patologin lausunnon jälkeen tippui pommi. Syöpä. Mutta hyvänlaatuinen pahanlaatuinen granuloosasolukasvain. Tämä kaveri on harvinainen, mutta inhottava, koska voi uusia vuosienkin päästä.

Olin tarkassa seurannassa ja onneksi Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä oli nuori ja topakka lääkäri, joka oli hoksannut ottaa verikokeen, inhibiini B:n. Tämä on seurantakokeeni.

Syksyllä 2017 arvo alkoi nousemaan, mutta vasta viime kesänä, arvojen koko ajan noustessa, otettiin CT-kuvat.

Kahdeksan etäpesäkettä ympäri vatsaa. Pahin kahden rykelmä virtsarakossa, toinen ärhäkkä ja vuotava alavatsalla sekä pieniä nappuloita siellä ja täällä.

Suoritettiin haastava avoleikkaus. Leikkauksesta kolme viikkoa alkoi sytostaatit ja syksy jouluun asti meni ”sytohuuruissa”. Hiukset lähti, sain melkein kaikki mahdolliset sivuoireet. Olin todella huonossa kunnossa.

Nyt minulla on syövän estolääkitys ja lääkäreiden toive on, että tämä Syöpäläinen kroonistuisi.

Pelkoa en osaa tuntea syöpää kohtaan ja kuoleman pelko jäi Savon tytöllä Hämeeseen. Mutta hoitoja kohtaan jäi pelot. Nyt lääkitys vie taas hiuksia ja lihaskivut ovat mellevät.

Olenkin sanonut, että syövän kanssa pärjää, mutta hoitojen kanssa ei.

 

Kuva: Nina Paloheimo