Juhlavuoden kirjoitushaaste: Niinhän se oli – Pitkäaikaistyötön ja kelataksi
Kiinnostusta teemaan minulla on lusikallisen verran. Uskon kaiken, mitä minulle sanotaan. Luomesi on aivan huoleton, kuulin vain kerran.
Oikeus olla olemassa lienee myös minulla. Aika haipakkaa juoksee röntgenhoitaja, kun outo löydös on rinnassa sulla. Paksuneulanäytteitä kuusin kappalein. 22 minuuttia painaa puudutettua hän minun rintaani. Ei tarvi sun tyhjiin vuotaa. Pieni mitätön haava on kainalosta, mitä syytä enää valittaa. Jos pääsekään en enää palkkatöihin, voinhan raksalla hanslankarille ojentaa mittaa?
Kahdeksan lyhyttä kuukautta miettivät he, kuka on tuo, joka valittaa. Jos oikein hyvin onnistaa, on kuollut päätökseen mennessä, ei aiheuta kitkaa. Niin, mitäpä tässä enää oikeutta vaatia, en piittaa. Kun viikatemies kättään jo vääntää ja mulle ojentaa viittaa.
Neuvot, rohdot ja kyyti
Pienet haitat on liemistä minulla, olen kallisarvoinen kaalinta mä saalis. Kaavi ja raaputa kylkeäs, olen kohta jo karitsan häihin valmis.
Saan neuvoja jokaiselle päivälle mä reppukaupalla kyllä. Kun lojun sädesairaalan sohvalla, on kulunut hymyni yllä. Saan katsella vanhusten kulkua kohti sädetysrumpua julmaa. Se fuusio on fissionäärillä, että solut pahat ja hyvät se surmaa.
Kun istun mä salissa noutajan, saan kyydin, ja Kela sen maksaa. Näissä kansalaisen kansallistalkoissa viulut maksaa hän ken jaksaa. Kannattaako ottaa vakuutus ja soittaa pirulle ruoskaa. Lokakuun istun taksin mä kyydissä, vuoroin pakkasta on ja nuoskaa.
Meneehän se vuosi työttömän näinkin, paljon tekemistä on ja apteekki jaksaa neuvoa jokaista rohtoa, joka kannattaa ottaa vaikk´ se maksaa. Ei tule helpolla leipä minulle, ei ies keskeinen sisus. Pyöreä nolla on nauhani tilillä, ja ruokkiiko reikäleivän kituutus? On varmaan kivaa tarkkailla, kuka elää saa ja jaksaa. Siitähän palkka maksetaan sinulle, kun oltava on niin tarkka.
Päämäärä on mulla kyll´ selvillä, luokse Luojani piankin ehkä jo muutan. Kivet käännänkö kaikki mä pellostas, tuonko sulle mä isonkin kuokin? Vastaus löytynee Isosta Kirjasta, sen lukee hän, ken jaksaa.
Niin monta on ihmisellä opusta ja monta on hintaa ja taksaa. Sua kiitänkö kerran perillä, kun ohitit vaivain ja sääsit. Niin helpolla sinä ihminen vastuusta poistuit ja kelkkasi käänsit?
Ihmisen satu
Vaivaton elämä todella ollut on monta kertaa. En turhia kysele enää, en kertomustani kertaa. Onhan Sinulla paikkasi saunassa, siellä kuuma on levennellä. Ei haitanne arpi ja paikka paikassa, kun sieltä poiskaan ei enää voi mennä.
Kiitollisuus on lahjaa Luojamme, monta aihetta on kiitosta kantaa. Monet ovat surut ja huolet, kun ne Korkeimman harteille antaa. Voin jatkaa tyynesti tietäen, että on Hän, joka huokaukset kuulee. Vaikka mätänen ja kuolen pois, on Yksi, joka itkuni kuulee.
Taksin katolla vilkkuu valo, tuo ainoa ilon aihe. Taksikuskin kyydissä on moni ihminen, jolla viimeinen on jo vaihe. Ei tarvitse petipaikkaa hän, kun kohta jo kotonaan kuolee. Ja piski kapinen roiston hiljaisen jo paiseitaan rehvastellen nuolee.
Niin käy kuin itse sä sanelet, toiset sanelevat sulle maalit. Niin turha on tarjota porkkanaa, kun kato vei viimeiset kaalit. Näissä pidoissa olla en tahtoisi se viimeinen loppusaalis. Kun sukset on hyvin voideltu, voi olla ensimmäisenä maalis.
Lyhyt on satu ihmisen, ja jokainen päivä voi olla viimeinen. Siksi mietihän ajoissa, mihin aiot jälkeen viimeisen henkäyksen.