Juhlavuoden kirjoitushaaste: Oi niitä aikoja
Tiina Takkinen katsoo kelloa, on 6.30. Pian Oriolan siniset laatikot tuovat apteekkitarvikkeita ja lääkkeitä tarkastettavaksi. Tamron vihreät laatikot tulivat jo klo 5.50.
Tiina sai ne lajiteltua apulaisensa, Leena Lehtosuon, tarkastusta varten. On tiistai, ja lääketavaraa tuli tukusta paljon kolmen lääketeknikon käsiteltäväksi. Puijonsarven apteekin ovi käy tiheästi.
Joka kolmas suomalainen sairastaa syövän jossain elämänsä vaiheessa. Niinpä Kuopion yliopistollisen sairaalan sädesiivestä tulee silloin tällöin huolestuneita lajitovereita kyselemään apua ihottumiin ja sädehoitojen aiheuttamiin oireisiin. Proviisorit ja farmaseutit selvittävät kullekin potilaalle soveltuvia apukeinoja lääkkeellisesti ja muilla konsteilla.
Vanhat jäljet
Tiina muistaa hyvin, mitä oli käydä 15 kertaa säderobotin sorvissa. Nyt se aika on muisto vain. Kolme vuotta on vierähtänyt. Silloin tällöin Tiina kutsutaan itkevän syöpäpotilaan vierelle kertomaan, että peliä ei ole vielä menetetty.
Syöpään sairastunut ei tiedä, mitä uskoa, kun syöpähoitajat latelevat mahdollisia ja mahdottomia sivuvaikutuksia ja oudoista oudoimpia tuntoja, joita saattaa tulla sytostaattien ja säteiden aikana. Kukaan ei ole vielä haastanut Suomessa oikeuteen mammografien ja papa-testien tekijöitä tai Vagifem-puikkojen kirjoittajia. Syöpä tulee, jos on tullakseen, ja terveen paperit tulee aikanaan, jos on tullakseen.
”Mitähän se on se uusi normaali?”, mietti Tiina, kun sairaalateknikko irrotteli hänen vatsaltaan kahdeksaa merkkaustarraa. Hienot pyöreät läpikuultavat pallukat, säderobotin merkkausjäljet. ”Eivät sentään tatuoineet minua, onneksi.”, pohti Tiina.
Tiina kertoo: ”Tohtori Omena merkkasi verisuonistoni niin ammatillisen täydellisesti aikanaan Mikkelin keskussairaalassa, ettei kehoani tarvinnut pistellä enempää. Hyi olkoon niitä sytokäsittelyitä. Miten kertoisin niistä uudelle syöpähoidettavalle niin, ettei hän jätä menemättä hoitoihin? Siinä mietittävää kerrakseen.”
Uuden normaalin elämistä
Tiina siirtyy takavasemmalle ja ottaa lääkejätteiden osaston haltuunsa. Varovaisesti hän vetää tukihanskat käsiinsä ja katsoo, mitä potilaat ovat tuoneet apteekkiin käsiteltäväksi. Pillereitä, kapseleita, lasten yskänlääkepulloja, diabetesneuloja ja huumeruiskuja. Niitä kannattaa varoa, ettei tule seuraamuksia. Onneksi nykyisin osaavat laittaa ne käytettyinä sellaisiin purkkeihin, ettei niistä aiheudu vaaratilanteita.
Apteekkari on huipputyyppi. Kohta Tiina saa mennä kuntosalille jumppaamaan. Tykytunti sujuu rattoisasti poliisimiesten seurassa. Heilläkin on kerta viikossa tilaisuus jumpata ja hoidella kehoa kuntoon. Niin jaksaa jatkaa taksikuskina, milloin mitäkin kiukuttelevaa kansalaista kuormaten. Siltä Puistolan Lassesta usein tuntuu kotiväkivaltatilanteita tuomaroidessaan.
Lauantaina on Puijon pesis tositoimissa. Tiina menee katsomaan, tarvitaanko hänen apuaan keskustelemassa juoppojen ja juhlijoitten kanssa. Tiina ei vähästä hätkähdä enää. Aina löytyy myötätuntoisia ajatelmia jokaiselle viheltäjälle. Ja tyynnyttävää luettavaa, jos masennus iskee.
Tiina on teoriansa ulkoistanut käytäntöön korkean matematiikan kautta. Hän on kukkopillinsä ansainnut.
Kuva: Annie Spratt/Unsplash