Siirry suoraan sisältöön

Kampanjat haltuun – Roosa nauha näyttää mallia

Matti Järvinen

Matti Järvinen

Roosa nauha 2017 Duudsonit

Ostin marketin kassalta Roosa nauhan, jonka hankkimiseen Duudsonit usuttivat tiskin julisteessa. Vuoden mittaan tarjolla on useita syöpään liittyviä kampanjapäiviä. Useimmiten aloite, idea ja aineisto tulee syöpäalan kansainvälisiltä tekijöiltä. Vahva mainonta ja sosiaalisen median apu tekevät niistä periaatteessa alueellisesti kattavia. Kuitenkin niiden kansallinen huomioarvo hiipuu ilman kotimaisen syöpäjärjestön tai sairaalan omia ponnisteluja. Ne latistuvat järjestön nettisivujen uutistäytteeksi.

Kampanjoilla haetaan huomiota, sen toivotaan herättävän keskustelua ja lopulta vaikuttavan jotenkin. Vaikutuksia kuten tuntuvaa tiedon lisäystä, päättäjien innostumista asiassa, saati ihmisten käyttäytymisen muutoksia ei kuitenkaan saada yleensä aikaan yksittäisillä tempauksilla.

Eivät kampanjat toki aivan turhakkeita ole. Selkeä sanoma, joka osuu ihmisen arkeen voi avata ainakin kuuntelevia korvia. Lisäarvoa sanoma saa siitä, että se tavoittaa myös kohderyhmän lähipiirin. Me syöpäpotilaat tiedämme hyvin mikä merkitys vertaistuella on. Se tuki voi toimia tarvittaessa myös asenteiden muutosvoimana.

Kampanjalta voi toivoa tuloksia myös silloin, kun sillä on kirkas tavoite ja selkeä sanoma, joka tuodaan paikallisesti ihmisten eteen. Paljon paremmin ei Roosa nauha -kampanjaa markettien kassalla juuri voikaan kuvailla. Kursailemattomat Duudsonit vahvistavat ajatusta keräyksestä jokamiehenvelvollisuutena. Hieno hanke.

Kampanjan sanomat saavat pontta myös siitä, jos niitä esitellään osana järjestön tai sairaalan vakiintuneita palveluja ja saavutuksia. HUS Syöpätautien klinikka näytti tässä hyvää esimerkkiä, kun syyskuun 15. päivänä vietettiin maailman laajuista Lymfooma-päivää. Tavoitteena oli saada huomiota taudille ja erityisesti sen kymmenille alalajeille. Sanoma oli kohdistettu potilaille ja hoitohenkilöstölle.

Syöpätautien klinikka tarttui aiheeseen. Sen aulassa videokankaalla tarjottiin potilaille ja vierailijoille lymfoomaa koskevia ajankohtaisia tietoja. Niiltä ei voinut välttyä. Teema oli esillä myös lääkärien ja hoitajien tilaisuudessa, jossa myös Suomen Syöpäpotilaat ry tarjosi omaa lymfooma-aineistoaan.

Syöpäklinikan toiminta osoitti, että oivaltavilla ja hyvin kohdistetuilla paikallisilla toimilla maailman laajuisia kampanjoita voidaan hyödyntää. Toivottavasti se rohkaisee muitakin tarttumaan ajatuksella teemapäiviin.