Siirry suoraan sisältöön
CC0 / Pexels

Terveisiä työelämästä: Oikeusratkaisu Belgiassa syövästä toimintakyvyn rajoitteena

Emma Andersson

Emma Andersson

Belgialainen De Standaard -lehti julkaisi 12.3.2018 uutisartikkelin oikeustapauksesta, jossa tuomari arvioi päätöksessään syövän toimintakyvyn rajoitteeksi. Alla vapaamuotoinen suomennos uutisesta. 

Maaike H. halusi palata kaksi vuotta hoitojen jälkeen osa-aikatöihin, mutta tämä ei käynyt työnantajalle. Työoikeuden tuomari päätti kuitenkin toisin.

”Lymfooma. Maaike H. sai diagnoosin marraskuussa 2012. ‘Seurasi puoli vuotta sytostaattihoitoja ja puolitoista vuotta intensiivistä kuntoutusta’, hän kertoo. Elokuussa 2014 Maaike koki olevansa jälleen valmis palaamaan työhön. ‘Kysyin työnantajalta mahdollisuudesta palata osa-aikaisesti progressiivisen työhön paluun kautta.’

Ennen sairastumistaan H. työskenteli myymälätyöntekijänä yrityksessä, jolla on yli kymmenen sivukonttoria. Myymälävastaava kannatti Maaiken ideaa palata töihin osa-aikaisena. Maaike toimitti tarvittavat lomakkeet ja odotti vastausta työnantajalta. Se tulikin lähes kaksi viikkoa myöhemmin, C4-lomakkeen muodossa. ’Minulle ei ollut tarjolla sopivaa työtä. Sijaiseni saisi jatkaa töitään.’

Ammattiliitto ACV:n kautta juttu meni oikeuteen. Unia, yhdenvertaisuusasioita käsittelevä riippumaton julkinen laitos, tarjoutui auttamaan Maaikea vapaaehtoisesti. ”Tuntui hienolta (…). Vein jutun oikeuteen, koska koin tulleeni kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Halusin vihdoin palata normaaliin arkeen ja sitten tuli takaisku. En halua kenenkään kokevan samaa kuin minä.”

Heikentynyt fyysinen toimintakyky

Työoikeuden päätöksen mukaan Maaikella on toimintakyvyn rajoite sairauden ja hoitojen seurauksena. Oikeuden päätös perustui Euroopan tuomioistuimen tapaoikeudelliseen ennakkoratkaisuun, joka tulkitsi toimintakyvyn rajoitteen (tai disabiliteetin) laajasti. ’Tapaus on Belgiassa lajiaan ensimmäinen että tuomari näkee syövän pysyvät vaikutukset toimintakyvyn rajoitteena’, Unian johtaja Els Keytsman toteaa. Tämä on tärkeää koska syrjinnänvastainen lainsäädäntö suojelee yksilöitä, joilla on toimintakyvyn rajoite. Työnantajien on tehtävä kohtuullisia mukauttavia toimenpiteitä pitääkseen toimintakykyrajoitteiset töissä.

”Tämä on hyvästä sekä työnantajille että työntekijöille”, Keytsman sanoo. ’Jos ihmiset palaavat töihin hoitojen jälkeen sen takia että työnantaja on joustava, samaiset työntekijät ovat myös sitoutuneempia työnantajaa kohtaan.’

Työoikeuden ratkaisu on tärkeä askel myös ammattiliitto ACV:lle. Oikeuden ratkaisussa työnantajan on tehtävä kohtuullisia mukautuksia silloin, kun työntekijä on ollut pitkään sairaana. Oikeuden ratkaisu tarkoittaa mm. mukautuksia työaikaan ja työsuhteen ehtoihin, täydennyskoulutusta, työtehtävien säätöä… ACV näkee tärkeänä asiana keskustelun aloittamisen uudelleen koskien sopeuttamisprosessilakia vuodelta 2016.

Sopeutuminen

’Kolme neljästä työntekijästä, joihin sovelletaan sopeuttamiskäytäntöä, menettävät prosessin aikana työnsä’, ACV:n asiantuntija Herman Fonck toteaa. Tämä käy ilmi ACV:n ennaltaehkäisevältä toimelta saamasta aineistosta. ’Usein työterveyslääkäri tekee päätöksen työntekijän soveltuvuudesta työhön työnantajan mukaisesti. Siinäkin tapauksessa että lääkäri arvioi sopeuttavan työn mahdolliseksi, moni työntekijä (86 %) saa potkut muutaman kuukauden sisällä.’

Tiedot vahvistavat ammattiliiton alustavaa pelkoa siitä, että sopeuttamistoimet johtavat käytännössä irtisanomiseen. ’Oikeuden ratkaisu on merkittävä viesti tuhansille potilaille ja heidän työnantajille: sairastuneella työntekijällä on oikeus työnantajan suunnalta kohtuullisiin toimiin, jotta hän voi palata töihin.’ Jos näin ei käy, työnantajaa sakotetaan. Maaike H. sai oikeuden ratkaisun perusteella 12.500 euroa korvausta.

Mitä oikeuden ratkaisu oikein tarkoittaa? ‘On kyse uudesta askeleesta prosessissa, joka on jo käynnissä’, työoikeuden professori Frank Hendrickx (KU Leuven) sanoo. ’Oletettavasti muutkin oikeuslaitokset huomioivat ratkaisun päätöksissään. Työnantajat eivät voi enää toimia kuten aikaisemmin, vaan joutuvat huomioimaan mitä kohtuullisia sopeuttamistoimia on mahdollista soveltaa pitkältä sairauslomalta palanneeseen työntekijään.'”

~Eveline Vergauwen

Minkälaisia kokemuksia sinulla on vastaavista tilanteista Suomessa? Jos haluat jakaa ajatuksesi ja kokemuksesi, laita Emmalle sähköpostia osoitteeseen emma.andersson(at)syopapotilaat.fi.

Haussa myös toimiva sana kuvaamaan toimintakyvyn rajoitetta (engl. disability), joten ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.


Lisätietoa aiheesta ja aiheen vierestä:

Suomennos alkuperäisestä hollanninkielisestä tekstistä: Emma Andersson / SSP
Disclaimer: Teksti saattaa sisältää kielivirheitä

Kuva: CC0 / Pexels