Potilaan kynästä: Runoja syövän keskeltä

Päivi Seppä

Päivi Seppä

Milloin tahansa

Milloin tahansa voi käydä niin
että jäät tullissa syyttömänä kiinni
eikä sinua uskota, vaan
viedään kuin vierasta sikaa.

Milloin tahansa voi käydä niin
että elämäsi junaraiteen vaihde
kääntyy vahingossa väärään asentoon
joudut raiteelle joka on remontissa.

Milloin tahansa voi käydä niin
että jäät suojatiellä auton alle
ja sinulta jää kaikki kesken…

Yöni

Nukuin yöni
kilon paloina ja tunnin siivuina.
Välillä on niin kuuma
että heitän peiton lattialle
ja sydän hakkaa juoksuvauhtia.
Välillä on niin kylmä
että tarvitsen flanellipaidan
ja villasukat.

Kylmä kivistää kynsiä
kuumuus polttaa sisällä.
Arpikin on arka.
Eikä minulla ole muuta vaihtoehtoa
kuin sietää, kestää ja kärsiä.

Sohva hellii minua

vaikka minä vaivun epätoivoon
sohva hellii minua
vaaleanpunainen peitto hellii minua
äidin tekemät töppöset hellivät minua
ne pitävät lämpimänä
pyyteettömästi

olen uupumuksen pohjalla
hiljaisuus seuranani, vain
kellontikitys hiljaisuudessa
ilmastoinnin humina hiljaisuudessa
tuokio tässä ja nyt
elävänä

selvisin eilisestä
vaikka en luullut
väsymys kaikkialla
mustuneissa kynsissä ja
silmänalusissa

Kun en jaksanut

Tunnista toiseen
tutkin tummentuneita silmänalusia
vekkejä kulmissa, kuivaa ihoa

Minuutista sekunteihin
tunnemaailma vaihtuu
kuin valonkatkaisimesta napsauttaisi

Hengityksen rytmi
humina korvissa, sydämen lyönnit
vajoamisen tunne kun uuvut

Se mitä olin eilen,
en ole enää tänään tai huomenna
sopeutumisen vääjäämätön pakko

Kuin pyöreä palikka
olisi repimällä ja väkivalloin
laitettu kolmion muotoiseen koloon

Mustuneet kynnet
irtoilevat hiukset ja putoavat ripset
pakon edessä sietämistä

Pahvilta maistuva ruisleipä
ikenissä heiluvat hampaat
kuvotus kuin olisit raskaana

Tunnista minuutteihin ja sekunteihin
lasken hetkiä, joko helpottaisi
montako päivää vielä?

Tsemppiä ja voimahaleja
Voisiko joku pestä WC:n?
Minä en ole jaksanut

Hengityksen rytmi on vielä
se mitä olin eilen, en ole enää
tunsin vain hetket kun en jaksanut

Aurinko varjojen takana

Olin liian heikko
olemaan vahva.
Olin liian väsynyt
hymyilemään.
Olin epävarmuuden ympäröimä
voimatta vaikuttaa.
Heikko, väsynyt ja voimaton
aurinko varjojen takana.

Rypistyneet vaatteet lattialla,
pölyt ikkunalaudalla,
lukemattomat lehdet eteisessä,
käsittelemätön suru sydämessä.

Heikoimmalla hetkellä
viimeisillä sielun voimilla
särkyneellä äänellä sisälläni
Näin sen

Auringon varjojen takana

Pääsin maaliin

Polku, jolle jouduin
oli vaikea
Siinä oli mutkia,
kantoja, kuoppia.
Se tuntui alussa
loputtoman pitkältä.
Mutka kerrallaan,
päivä kerrallaan,
kävin polkuni,
kärsin vaikeudet
ja huonot hetket.
Perillä mietin että
paljon jaksoin
ja tuli päivä kun pääsin maaliin.

 

Kuva: CC0 / Pixabay