Rinnakkaistodellisuuksia

Sandimmun

Sandimmun

Naisella on tänään huono päivä, aivan kuten aivan liian monta edellistäkin. Elämän käsittämätön julmuus on henkilöitynyt häneen ja painanut kärsimyksen polttomerkin hänen otsaansa. Uskosta ja toivosta luopuneenakin hän nostaa katseensa usein ylös taivaisiin ja kysyy ”Miksi? Miksi minä?” Harhailee yön yksinäisinä tunteina autiolle pellolle ja huutaa keuhkonsa tyhjäksi pimeään tyhjyyteen. Päästää sisällään asuvan epätoivon ulos melkein raastaen kurkkunsa verille. Mutta aamuisin se palaa, joka aamu se istuutuu taas sinnikkäästi hänen olkapäälleen ja jakaa päivän jokaisen hetken. Sellaista on elää kutsumattoman ja pelätyn vieraan kanssa.

Mies herää jälleen kiitollisena uuteen aamuun. Hän on saanut enemmän kuin on toivoa saattanut, hyvän ja onnellisen elämän. Meditoituaan ja syötyään ravitsevan ja terveellisen aamupalan mies käy reippaalla metsälenkillä ja hengittää keuhkot täyteen raikasta syysilmaa. Hän keskittyy kuuntelemaan lehtien rapinaa jalkojensa alla, antaen värien kirjon lumota itsensä. Veri virtaa suonissa villinä ja vapaana ja liikunnasta virkistyvät jäsenet herättävät koko kehon henkiin. Poskille nousee terve puna, kun mies jatkaa viilettämistään läpi ruskaisen ihmemaan. Lenkinjälkeinen suihku pesee iholta kaikki pinnalle nousseet kuona-aineet ja jättää hengittävän ja raikkaan olon. Täydellinen aamu, täydellinen elämä.

Nainen vaeltaa haamuna marketin käytävillä ohi hyllyjen. Hän yrittää kerätä voimansa ja keskittymiskykynsä rippeet ja keksiä jotain syötävää loppuviikolle. Jos vain ajatuskin ruuasta ei kuvottaisi koko ajan niin paljoa, jos voisi edes yhtenä päivänä saada syötyä hyvällä ruokahalulla. Sitä nainen usein toivoo iltaisin, ei mitään enempää eikä vähempää. Elämä ei kuitenkaan sääli häntä tässäkään asiassa, ja syömään hän joutuu usein väkisin itku ja oksennus kurkussa. Eikä ole ketään, kenen kanssa jakaa tätä tuskallista hetkeä, hän on yksin vain seinien tapetit seuranaan. Kaikki ovat jättäneet hänet, sillä ei hänen seuraansa jaksa enää kukaan. Voiko heitä syyttääkään? Nainen ei itsekään jaksaisi elämäänsä, jos saisi valita. Usein ei kuitenkaan saa, kuten ei tässäkään tapauksessa.

Mies viilettää läpi päivän, kuin maailmanomistaja konsanaan. Hän on yhtä hymyä vain ja ilahduttaa olemuksellaan myös perhettään, työkavereitaan sekä ohikulkijoita kaduilla. Elämä rakastaa häntä ja hän elämää, ja antaa sen myös näkyä. Hän pyrkii aina osoittamaan kiitollisuutensa ja rakkautensa niille, joita kohtaan niitä tuntee. Myös ikävät asiat on hyvä käsitellä mahdollisimman nopeasti ja rehellisesti pois alta, etteivät pääsisi patoutumaan. Huomisestahan kun ei koskaan tiedä. Eipä sitä tarvitsekaan pelätä tai murehtia, kun pitää huolen siitä, että tekee joka päivä voitavansa. Mieshän tekee.

Nainen sammuttaa valot tunkkaisesta asunnostaan ja asettuu makuulle loputtomalta tuntuneen päivän jälkeen. Hän on kuolemanväsynyt, muttei tänäkään iltana saa heti unta, vaikka valvoikin jälleen liian myöhään. Hän makaa täydessä hiljaisuudessa vain peitto lohduttajanaan ja yrittää harjoittaa kiitollisuutta. Yrittää vaikka väkisin keksiä edes yhden hyvän asian harmaasta ja tuskantäyteisestä päivästään, tuhansien samanlaisten jatkumosta. Hänen päässään lyö vain tyhjää, hän ei ole aikoihin nauttinut mistään tai kokenut positiivisia tunteita. Hänen elämänsä on värittynyt tuskasta ja uusia kärsimyksen aiheita tulee kylään pyytämättä. Yksi asia naiselle tulee kuitenkin mieleen hetkeä ennen turruttavaan unenomaiseen tilaan vajoamista. Hän on sentään fyysisesti täysin terve, siitä on oltava kiitollinen.

Mies peittelee päivän päätteeksi lapsensa unten maille ja sulkee varovasti perässään heidän huoneensa oven kasvoillaan isällisen rakastava hymy. On onni nähdä lastensa kasvavan, jokainen päivä on lahja. Käytyään vaimonsa viereen hän vaihtaa tämän kanssa muutaman sanan päivän kulusta ja toivottaa tälle sitten rakastavasti hyvää yötä. Hänen kaunis, vahva parempi puoliskonsa, aina hänen tukenaan ja rinnallaan. Ajatus saa miehen entistä kiitollisemmaksi ja miettimään vielä hetken lisää elämäänsä ennen auvoisaan lepoon vajoamista. Kuinka voi ihminen ollakaan niin onnellinen ja siunattu niin paljolla? Vaikka joka hetki läsnä onkin pelottava ja tuntematon seuralainen, vaikka hänellä onkin syöpä.

~

Lisätietoa kirjoitushaasteesta ja osallistumisohjeet.