Siirry suoraan sisältöön
Tyyne ja Toivo tietokoneella

Suomen Syöpäpotilaat ennen ja nyt, osa 1

Leena Rosenberg & Matti Santalahti

Leena Rosenberg & Matti Santalahti

Teksti pohjautuu Suomen Syöpäpotilaat ry:n entisen toiminnanjohtajan Leena Rosenbergin 10.12.2021 pitämään juhlapuheeseen.

*****************************************************************************************

Tulin Suomen Syöpäpotilaat ry:n palvelukseen elokuussa 1991. Juuri sopivasti 20-vuotisjuhliin. Järjestimme silloin syöpäpotilaiden sopeutumisvalmennuskursseja ja opastuotanto oli alkuvaiheessa. Vuosittain järjestettiin syöpäpotilaiden kesäpäivät (alkuvaiheessa jopa yli 1500 osallistujaa, sitten hiipuen) ja muuta potilastoimintaa sekä toteutettiin jonkun verran edunvalvontaa. Myös erilaisia kampanjoita tehtiin tavoitteena lisätä tietoa syöpäpotilaista ja heidän haasteistaan.

Kun aloitin toiminnanjohtajana, yhdistyksen toiminta oli edelleen kovin monimuotoista, ehkä jäsentymätöntäkin. Tehtiin aika paljon päällekkäisiä asioita esimerkiksi maakunnallisten syöpäyhdistysten kanssa.

Vertaistukitoiminta

Yhtenä sovittuna asiana vertaistukihenkilöiden valtakunnallinen koulutus siirtyi aika pitkäksi aikaa yhdistyksen toiminnaksi. Myöhemmin olimme kiinteästi mukana suunnittelemassa Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa valtakunnallista vertaistukikoulutuksen- ja toiminnan mallintamista, vertaistukikoulutusta ja koulutusoppaan tuottamista.

Sopeutumisvalmennustoiminta

Samoin toimittiin sopeutumisvalmennuksen suhteen. Suomen Syöpäyhdistys arvosti saamaamme kokemusta sopeutumisvalmennuksessa, ja olimme siksi vahvasti mukana kuntoutuksen / sopeutumisvalmennuksen kehittämisessä ja mallintamisessa.

Potilasoppaat ja Toivo

Potilasoppaat ovat olleet koko ajan Suomen Syöpäpotilaat ry:n vahvoja toimia ja valtakunnallisesti sovittu vastuualue. Muistan, että minulla oli aina joku uusi opas työn alla tai vanhoja päivityksessä. Kehitystä syntyi myös, kun oppaita alettiin ruotsintaa ja toimittaa sähköisesti. Menekki oli molemmilla tavoilla hyvä, ja sairaalat käyttivät ahkerasti oppaitamme.

Kun mietimme oppaiden tarpeita, mieleeni tuli Aku Ankasta tuttu Sudenpentujen käsikirja. Aina kun akun veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu joutuivat johonkin pulmatilanteeseen, he vetäisivät taskustaan Sudenpentujen käsikirjan (partio), ja katsoivat toimintaohjeet. Apropoo! Tehdään syöpäpotilaille vastaava, monipuolinen opas. Se sai nimekseen Selviytyjän matkaopas.

Entäpä kuvitus! Olin yhteydessä arkkitehti / piirtäjä Bosse Österbergiin, ja selvitin hänelle oppaan sisältöä. Se osui ja upposi heti, ja niin syntyi Toivo-susi, tuttavallisemmin Topi, joka sai myöhemmin myös perheen. Bosse tosin kutsui Topia yleiseläimeksi, ei sudeksi. Topi onkin löytänyt tiensä yhdistyksen maskotiksi paikkaan jos toiseenkin.

 

Seuraava osa Suomen Syöpäpotilaat ennen ja nyt -sarjassa julkaistaan perjantaina 14.1.2021.