Siirry suoraan sisältöön
Seitsemän suljettua valkoista ovea sinikuvioisella tapetilla tapetoidulla seinällä

Syöpäpotilaana hoidosta päättämässä

Matti Santalahti

Matti Santalahti

Tutkimus ja syövänhoito

Tutkimus pyrkii löytämään keinoja muun muassa vaarallisimpien syöpien voittamiseen. Tutkimuksen ensimmäisten pienten läpimurtojen jälkeen voi kulua pitkä aika – yleensä vähintään vuosikausia – ennen kuin esimerkiksi uudenlainen lääke on käytettävissä. Osa tutkimuksista tuottaa tietoa siitä, miten erityyppisillä olemassa olevilla syöpälääkkeillä, tai näiden yhdistelmillä, päästään parhaisiin tuloksiin.

Syöpiä on hoidon kannalta lähes yhtä lukemattomia kuin on niihin sairastuneita. Hoidon räätälöinti potilaalle sopivaksi on yhä yleisempää. Syövän hoidosta päätetään vasta, kun tunnetaan kyseiset syöpäsolut sekä potilaan tilanne ja oma tahto. Räätälöinti on usein tahdostakin riippuvaa valintaa.

Syöpäpotilaana olen osallinen päätöksenteossa, joka koskee sairauteni hoitoa.

Hoidon räätälöinti

Syövän käyttäytymisen ymmärtäminen tarkoittaa tutkimuksen tavoitteena myös sitä, että verrataan esimerkiksi erilaisten geenityyppien herkkyyttä sairaudelle ja reagoivuutta lääkkeille. Potilaan herkkyys ja reagoivuus ovat hoidon räätälöinnin perustietoja. Myös potilaan ikä, yleisterveys ja sairaushistoria vaikuttavat asiaan.

Valinnan teko hoitovaihtoehtojen välillä saattaa merkitä myös valintaa riskin suuruudesta. Esimerkiksi syövän kanssa elettävä elämä voi hoidon kanssakin tuoda kipuja. Toisen tyyppinen hoito on kivuttomampi, muttei takaa yhtä pitkää vaikutusta elinaikaan.

Syöpäpotilaana teen elämääni koskevan päätöksen.

Osaamisen tarve

Uutena syöpäpotilaana aikanaan huomasin olevani valinnan edessä. Lääkäri kertoi, että hoitomuotojen välillä on tehtävä valinta. En kokenut olevani valmis päättämään yhtäkkiä, kuten tilanne vaati. Kysyin kuinka lääkäri itse tekisi ja hyvinhän kaikki sitten meni. Tarkoitus kyllä oli aidosti, että päättäisin itse.

Kaiketi ensimmäinen asia, mitä tarvitsen tuollaisessa tilanteessa on: ymmärrän oman tilanteeni vakavuuden ja mitä voidaan tehdä. Osaan valita.

Toinen on, että minulla olisi perustietoa: mikä minulla on, kun minulla on todettu syöpä.

Ja kolmanneksi tarvitsen rohkeuden päättää. Hoitotaholla varmasti on tutkimus- ja kokemusperäistä tietoa siitä, että kaltaiselleni potilaalle tosiaan sopivat nämä hoitovaihtoehdot.

Miten auttaisimme uutta syöpäpotilasta?

Suomen Syöpäpotilaat tekee työtä sen eteen, että saamme elämäämme helpottavaa tietoa, tukea ja toivoa.

Uuden syöpäpotilaan tavoittaminen ei ole kuitenkaan helppoa. Hän ei vielä ole ehtinyt liittyä joukkoomme. Diagnoosi on temmannut hänet – uutena potilaana ja myös hoitopäätökseensä osallisena – uuteen maailmaan, syöpäpotilaan arkeen.

Koetetaan siis keksiä apua ja tukea hoidostaan päättävälle. Joka tapauksessa, voimia uudelle potilaalle!

 

Tämä kirjoitus on saanut innoituksensa iCANin Science Basement -podcastin kolmannesta jaksosta, joka käsittelee yksilöllistettyä syövänhoitoa. 

 

Kuva: CC0 / Pixabay