Siirry suoraan sisältöön
Mikroskooppi hämyisessä valossa

Tiedolla parempaan tulevaisuuteen

Matti Santalahti

Matti Santalahti

Elokuun 26. päivänä 2021 Suomen Syöpäpotilaat ry aloittaa 50-vuotisohjelmassaan webinaarisarjan. Aiheena ovat tutkimushankkeet, joilla etsitään mahdollisuuksia yhä parempaan syövänhoitoon. Sarjan aluksi tutustutaan iCAN-nimiseen hankekokonaisuuteen. Haastattelen webinaarissa professori Tomi Mäkelää. Hänen johdollaan iCANin toiminta on hyvässä alussa, ja Suomen Syöpäpotilaat on mukana tuomassa hankkeisiin potilasnäkökulmaa.

iCAN on Helsingin yliopiston tutkijoiden yhteisö. Käynnissä on useita hankkeita. Ne auttavat ymmärtämään syöpäsolujen toimintaa sekä erilaisten diagnoosien ja hoitotapojen mahdollisuuksia, hyödyntämään näitä mahdollisuuksia digitaalisessa ja täsmähoidon kehittämisessä sekä saattamaan tutkimustulokset jatkokehityksen mahdollistavaan muotoon. Osa hankkeista on ns. yleissyöpätutkimuksia, osa kohdistuu tiettyihin syöpiin.

Onkin mielenkiintoista kuulla tutkimuspolun pituudesta. Osa perustutkimuksesta vaatii vielä runsaasti aikaa ennen kuin jatkokehitys, syöpälääkkeiksi asti, pääsee vasta alkamaan. Osa iCANin tutkimuksista tuottaa uutta syövänhoidossa jo aiemmin. iCAN tähtää syöpäpotilaiden ja syövänhoidon parempaan tulevaisuuteen.

Tutkimuspolulla

Tutkimuspolun alussa tarvitaan näytteitä, esimerkiksi meiltä syöpäpotilailta.

Näytteisiin liitetään joitakin tietoja näytteen luovuttajasta. Biopankki on tärkeässä osassa. Täsmälääkkeiden kehittelyssä tullaan hyödyntämään tietoa siitä, mistä kaikesta muodostuu syöpälääkkeen erityinen sopivuus potilaalle.

iCANin perustutkimus tulee aikanaan, pitkienkin tutkimus- ja kehityspolkujen jälkeen, synnyttämään parempaa syövänhoitoa. Hoito tulee olemaan yksi niistä uusistakin ratkaisuista, joita tulevaisuuden syöpäpotilaille on tarjolla.

Meidän syöpäpotilaiden on mielenkiintoista tietää Suomen syövänhoidon tilasta ja tulevaisuudesta. Millaisissa käsissä tutkimus on ja miten tutkimustulokset päätyvät jatkokehitykseen, syöpälääkkeiksi. Ja millainen sairaus sekä tutkimuskohde syöpä yhä on, eurooppalaisittain ja maailmanlaajuisesti.

 

Kuva: Artem Podrez / Pexels