Siirry suoraan sisältöön
Narsissit ruukuissa ylhäältä katsottuna

Toivoa ja ratkaisuja syöpäsairauksien hoitoon!

Minna Anttonen

Minna Anttonen

Koronapandemian rinnalle saimme sodan Euroopassa ja nyt odotamme pääsiäistä hoitajien lakkoillessa. Sairaanhoidon mahdollisuus tarjota palveluita on kaventunut. Syöpähoitoja ja niihin liittyviä tutkimuksia ei ole aina voitu toteuttaa.

Koronarokotusten saamiseksi Euroopassa tehtiin uudenlaista yhteistyötä. Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan on entisestään syventänyt EU:n yhtenäisyyttä. Olisiko eurooppalainen yhteistyö vastaus myös syövän hoidon haasteisiin?

Euroopan komissiolla on syöväntorjuntasuunnitelma, jossa keskitytään mm. hoidon saatavuuden lisäämiseen. Lisäksi Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittaa, että jokainen maa tarvitsee kansallisen syöpäsuunnitelman.

Syövänhoidon turvaaminen niin, että Suomi edelleen pysyy hoitotulosten kärkimaana, on pohdituttanut jo pitkään syöpäpotilaita. Syöpäsairauksien muodostama, koko yhteiskuntaa koskettava kansanterveyshaaste voidaan voittaa ja tarjota sairastuneille hyvää hoitoa oikea-aikaisesti.

Kysymys on arvoista, siitä, mihin yhteiskunnassa halutaan sitoutua.

Tulevat suunnitelmat eivät auta sairastuneita nyt. Syöpäpotilaiden hoitoon tarvitaan työolosuhteisiinsa tyytyväisiä hoitajia ja lääkäreitä. Poikkeustilanteet ovat osoittaneet, että vaikeitakin asioita saadaan ratkaistua, kun niiden tärkeys on tunnistettu.

 

Kuva: Nika Benedictova/Unsplash