Siirry suoraan sisältöön
Punaiset kukat puun oksassa

Verisyöpäkuukausi: Eerikan tarina

Eerika Honkanen

Eerika Honkanen

Oli maaliskuu ja muistan olleeni Porvoon sairaalan päivystyksessä flunssan aiheuttamien kummallisten vatsakipujen vuoksi. Diagnoosi tuli sattumalöydöksenä verikokeiden yhteydessä niin kuin monella KML-potilaalla. Lähdin sairaalalta kotiin hieman hämmentyneenä. Olin saanut lääkäriltä arvion ”sinulla on jokin verisairaus” ja lähetteen Meilahteen.

Seuraavat päivät ennen Meikkua menivät hieman sumussa. Muistan, että puhuimme perheen kesken paljon asiasta. Se helpotti. Perheeni tuki on kantanut minua läpi elämän tämän sairauden kanssa.

Vaikka olen sisukas ja sairauden myötä vielä sisukkaammaksi muuttunut, on matkan varrella ollut vaikeampia hetkiä. Silloin olen kyseenalaistanut oikeudenmukaisuutta ja pohtinut tulevaisuutta hyvästä ennusteesta huolimatta.

On luonnollista, että välillä pelottaa, surettaa ja kiukuttaa. Sitten kun tunteet ovat tulleet ulos, voi jatkaa elämää.

Uskon siihen, että tunteiden läpikäynti vuosien saatossa on tehnyt minusta erityisen vahvan: ehkä jopa vahvemman kuin terveenä ollessa. Olen tämän sairauden kautta oppinut arvostamaan merkityksellisiä asioita, olemaan piittaamatta turhasta valittamisesta ja oppinut elämään niin, ettei mikään tai kukaan voi sanella ehtoja onnellisuuteni tielle.

Olen rakentanut elämää päämäärätietoisesti ja saavuttanut kunnianhimoisen uran, tullut äidiksi kahdelle rakkaalle pojalleni, avioitunut elämäni miehen kanssa ja ympäröinyt itseni ihanilla ystävillä ja perheellä.

Ei elämää ole tarkoitettu kärsimykseksi, katkeraksi tai kaunaa kantavaksi. Olen yksinkertaisesti oppinut rakastamaan elämää, jonka lääkkeet ovat minulle mahdollistaneet.

Krooninen myelooinen leukemia (KML), diagnosoitu 19-vuotiaana vuonna 2007

 

Kuva: Pexels / CC0