Siirry suoraan sisältöön

Vertaistuki on mittaamattoman arvokasta

Emmi Toivonen

Emmi Toivonen

Sain ilon aloittaa Suomen Syöpäpotilaissa järjestökoordinaattorina tammikuun puolivälissä. Olen pikkuhiljaa tutustunut potilasverkostoihin ja niiden toimintaan. Nyt valmistelenkin jo tohinalla verkostotapahtumaa huhtikuulle.

Tämän vajaan kuukauden aikana olen päässyt jyvälle siitä, miten suuri merkitys vertaistuella on syöpään sairastuneelle. Toisaalta olen myös tajunnut, miten helposti sairastunut saattaa jäädä aivan yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa.

Kenenkään ei pitäisi joutua kantamaan sitä taakkaa yksin. Vertaisten kanssa jaetuista kokemuksista voi saada paljon käytännön apua, mutta myös rohkaisua silloin, kun sitä tarvitsee.

Ainakin potilasverkostojemme Facebook-ryhmissä olen saanut todistaa upeaa ryhmähenkeä, vilpitöntä kannustamista ja myötäelämistä, joka muistuttaa joka päivä vertaisuuden tärkeydestä.

Koska työhöni kuuluu myös yhdistyksen viestinnän hoitaminen, lupaan tehdä parhaani, jotta potilasverkostomme tunnettaisiin niin hyvin, että jokainen vertaisuutta kaipaava löytäisi myös meidät.