Siirry suoraan sisältöön
Havuja ja lämpökynttilä puisella pöydällä

Toiminnanjohtajan joulutervehdys

Minna Anttonen

Minna Anttonen

Kerran vuodessa koemme joulun ihmeen. Huomaamme, että modernin elämän keskellä tunnistamme vielä joulun sanoman, vaikka ajallinen, maantieteellinen ja kulttuurillinen matka ensimmäisen joulun tapahtumiin on pitkä.

Joulun sanoma on, että olemme yhtä, paitsi juhlailossa, myös kärsimyksiä kohdatessamme. Lähellämme on ihmisiä, jotka aiheellisesti pelkäävät tätä ja huomispäivää sekä sen tuomia koettelemuksia. Kaikkein turvallisimmatkaan yhteiskunnat, joista yhdessä me saamme viettää jouluamme, eivät ole onnistuneet torjumaan yksinäisyyttä ja sairauksien tuomia vaivoja.

Onneksi ympäriltämme löytyy helposti monia tapoja ulottaa oma joulumme totunnaisen elämänpiirimme ulkopuolelle. Jouluna muistamme rakkaidemme lisäksi yksinäisiä, köyhiä ja sairaita sekä kaikkia ihmisiä, joiden tarpeista ei huolehdita. Joulun sanoma palauttaa mieliimme sen, mikä elämässä on tärkeää.

Kiitän kuluneesta vuodesta, yhteistyöstä ja myötätuntoisesta suhtautumisestanne potilasjärjestötyöhömme.

Jouluiloa ja hyvää juhlaa!