Siirry suoraan sisältöön
Ruskea lääkepullo ihmisen käsissä

Virheelliset terveysväittämät voivat vaarantaa potilasturvallisuuden

Hannele Peltonen

Hannele Peltonen

Viestinnän erityisasiantuntija Hannele Peltonen osallistui tammikuun alussa järjestetyille Lääkäripäiville. Päivien puhuttelevimmista aiheista hän koosti kolme blogikirjoitusta, joista tämä on toinen. 


 

Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä. Hän nosti puheenvuorossaan esille virheellisten terveysväittämien epäsuorat haitat potilaille.

Potilaan vaikuttava hoito voi jäädä saamatta tai se jää vajaaksi tai viivästyy virheellisten terveysväittämien vuoksi. Pahimmillaan kuolleisuus voi kasvaa useita kymmeniä prosentteja, jos lääketieteellistä hoitoa ei aloiteta heti diagnoosin jälkeen.

Lääkärin tehtävä on perustella tieteellisin faktoin sitä, mitä sanoo. Tärkeintä on, että potilasturvallisuus ei vaarannu.

Knuuti ei syyllistä potilaita, jotka käyttävät kokemus-, hyvinvointi- ja uskomushoitoja. Hän ei myöskään vähättele ihmisten subjektiivisia kokemuksia. Mutta hän vastustaa huijareita, jotka käyttävät hyväksi haavoittuvassa asemassa olevia, vakavasti sairaita ihmisiä, kuten syöpäpotilaita.

Syöpää ei voiteta muuttamalla ruokavaliota

Knuuti kertoo Tehy-lehden haastattelussa, että keskimäärin 70 prosenttia syövistä paranee lääketieteellisten hoitojen ansiosta. Jos hoidon keskeyttää alkuvaiheessa ja lähtee uskomushoitoihin, kuolleisuus nousee 25 prosenttia.

Knuutin kanta on selkeä: syöpää ei voiteta muuttamalla ruokavaliota. Jos syöpäpotilaan hyvinvointi ja mieli kohenee vaikkapa joogan avulla, se on hyvä asia. Mutta jos joogan väitetään parantavan syöpää, ollaan huuhaan tiellä.

Huuhaa on iso bisnes

Kuuntelin ilokseni, kun luennoitsijat kertoivat heti esitystensä aluksi sidonnaisuutensa Helsingin Lääkäripäivillä. Samaa toivoisi kaikilta terveysväitteiden esittäjiltä.

Raha liikkuu muuallakin kuin lääketeollisuudessa. Ravintolisien vuosittainen arvioitu myynti on nykyisin noin 105–120 miljardia euroa. Homeopatiatuotteiden myynti oli globaalisti 4,9–6,8 miljardia euroa vuonna 2017. Suositun terveysaiheisen verkkokurssin kehittäjä voi takoa rahaa enemmän kuin lääketieteen ammattilainen.

Kaikki eivät ennätä tai pysty itse tarkistamaan, onko tieto luotettavaa vai huuhaata.

Turun lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat ovat perustaneet yhdistyksen Vastalääke, joka jakaa yleistajuista, objektiivista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa. Tulevat lääkärit haluavat oppia kohtaamaan potilaan niin, että he ymmärtävät potilaan ajatuksia ja mielipiteitä. Tämä on hyvä uutinen potilaille.

 

Lue myös Hannelen ensimmäinen kirjoitus Lääkäripäiviltä

Kuva: Christin HumeUnsplash